HISTORIA
Viipurin
Taloudellinen Korkeakouluseura perustettiin 21.1.1919 Viipurissa, joka
ikivanhaan, itäisen Suomen merkittävimpään kauppapaikkaan vuonna 1403
perustettu kaupunki tuolloin oli vuonna 1917 itsenäistyneen Suomen
toiseksi suurin kaupunki.
Viipuri
oli myös Suomen kansainvälisin kaupunki, josta käsin käytiin vilkasta
kauppaa eri puolille maailmaa ja aivan erityisesti Itämeren alueella.
Seuran
perustajien tavoite oli kerätä varoja Viipuriin perustettavan
Taloudellisen korkeakoulun aikaansaamista varten. Varojen keräys
käynnistyikin lupaavasti, mutta säännöissä asetettuun tavoitteeseen 10
miljoonaa silloista Suomen markkaa ei ehditty päästä, ennen kuin
Neuvostoliitto marraskuun 30 päivänä 1939 hyökkäsi Suomeen.
Kahden sodan seurauksena Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle mm. koko Karjalan kannaksen ja sen osana myös Viipurin. |